Fanzinet ja dinosaurusten aika

Otaku-lehti on sitten lopetettu (ei sinänsä, että moinen olisi enää tänä interwebin aikana uutinen kenellekään. Enintään Vanhanen…). Tässä yhteydessä haluan nostaa lehden päätoimittajalle hattua. Tsubasa jaksoi vääntää lehteä useita vuosia, yhdentoista numeron ajan, ja parhaimmillaan 4 numeroa vuodessa. Moinen on aikamoinen saavutus jo itsessään, fanzinen tekeminen on nimittäin pidemmän päälle aika raskasta ja aikaavievää puuhaa. Tapaus kuitenkin antaa minulle oivan tilaisuuden muistella menneitä, koska tämän maan kolmesta ensimmäisestä animeyhdistyksestä kaksi julkaisi aikoinaan omaa fanzineä. Lienee kohtalon ivaa, että noista kolmesta on elossa nykyään vain se, joka ei moiseen ryhtynyt. Mutta kuitenkin, kerääntykääpäs tänne päin nuoret. Vanha luolamies haluaa kertoa ajoista muinaisista, kun dinosaurukset yhä kulkivat päällä maan, animea sai vain videokaseteilla, eikä vertaisverkoistakaan oltu vielä kuultu.

Animen harrastajayhteisö alkoi järjestäytyä tässä maassa vuoden 1995 loppupuolella. Vuoden viimeisten kuukausien ja seuraavan ensimmäisten aikana syntyi maahan kokonaista kolme animeyhdistystä. Helsingissä toimintansa aloitti Manga ja anime yhdistys MAY ry, Espoon Otaniemeen syntyi Otakut, ja Turun seudulle Finland’s Anime and Manga Society FAMS. Mikäli muistan eräät tuopin ääressä käydyt keskustelut oikein, oli aktiivien kesken kränää jo tuolloin. Yksi syy Otakutin synnylle oli muistaakseni se, että osa porukasta ei tullut toimeen keskenään. Niinpä ne, jotka eivät MAYhyn mahtuneet perustivat oman yhdistyksen. Lisäksi jotkut MAYn silmäätekevät katsoivat FAMSin toimintaa hiukan kieroon, lähinnä johtuen FAMSin kovin suuresta vuotuisesta jäsenmaksusta. Heidän mielestään jäsenmaksu oli rahastusta ja FAMSin videolevitystoimintaa tehtiin voitonhakuisesti. Totuudesta on nykyään enää vaikea sanoa mitään.

Virallisesti kai FAMS syntyi ensin; löysin kovalevyni kätköistä yhdistystä käsittelevän dokumentin, jonka mukaan FAMS perustettiin 14.12.1995. Otakut taas kertoo omilla sivuillaan syntyneensä toukokuussa 1996 ja PRH:n sivujen mukaan MAY ry pääsi ensi kerran yhdistysrekisteriin vasta 7.3.1997. Tämä ei tietenkään kerro koko totuutta. FAMS oli aina täysin epävirallinen, joten sen perustamiseen riitti päätös yhdistyksen perustamisesta, kun taas Otakut ja MAY ovat virallisempia tahoja, joten niiden perustamiseen tarvittiin byrokratiaa. Perustyö kaikkiin tehtiin kuitenkin loppuvuodesta 1995 ja/tai alkuvuodesta 1996.

Yhdistykset olivat toimintatavoiltaan hyvin erilaisia. FAMS keskittyi lähinnä fansubien levittämiseen. 100 markan vuotuista jäsenmaksua vastaan sai FAMSin kirjastosta tilata kerralla kahden nauhan verran fansubeja. Jokainen tilaus maksoi vielä erikseen noin 100 markan verran. Fansubien levittämisen lisäksi yhdistys myös julkaisi Akikaze-nimistä fanzineä suhteellisen epäsäännöllisesti. MAY kopioi toimitapansa Helsingin science fiction seuralta. Toimintaan kuului säännölliset tapaamiset baari Chaplinissa joka toinen viikko, ja jäsentiedotteiden sekä oman Kanhoku-fanzinen julkaiseminen. Otakut taas keskittyi, varsinkin alkuaikoina, animen katseluun Teknillisen korkeakoulun luentosaleissa. Myöhemmin toiminta monipuolistui.

FAMSin taru loppui ensin. Toiminta perustui hyvin pitkälti VHS-fansubien jakeluun. Fansub-kirjaston ylläpitäjä (käytännössä, koska yhdistystä ei virallisesti ollut olemassa, myös sen omistaja) kuoli kesällä 2002, ja yhdistyksen toiminta lopahti käytännössä siihen. Akikaze-fanzine oli tuossa vaiheessa jo lehtenä kuollut, mutta sitä yritettiin pitää jonkin aikaa elossa internet-versiona. Sielläkin aktiviteetti loppui marraskuussa 2002.

MAYn suuruuden aikaa olivat vuodet 1996-1999, noin suunnilleen. Tällöin yhdistyksen perustajat jaksoivat vielä tehdä asioita, joten yhdistys toimi. Vähitellen homman pyörittäminen kuitenkin poltti perustajat loppuun yksi toisensa jälkeen, eikä uutta verta löytynyt riittävästi. Täten MAY vähitellen hiipui 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. Viimeinen Kanhokun numero ilmestyi vuonna 2004, ja verkkosivujen viimeiset merkinnät ovat vuodelta 2006. Teoriassa yhdistys on kai yhä olemassa, mutta käytännössä ei varmaankaan ole yhtään mitään tapahtunut vuosiin.

Otakut mennä porskuttaa yhä.

Aikoina muinaisina oli maailma hyvin, hyvin erilainen kuin nyt. Kun itse tulin mukaan toimintaan (muistaakseni) vuonna 1997 oli harrastajakunta lähes 100% miespuolisia ja paria poikkeusta lukuunottamatta täysikäisiä. Näin hiukan kärjistäen: kaikilla oli parta ja mustata vaatteet. Kaiken kaikkiaan tuolloin MAYn tapaamisissa kävi sellaiset 15-20 henkeä. Mikä käytännössä tarkoitti, että aktiivinen harrastajakunta siellä päin oli se 15-20 henkeä. Otakutin videoilloissa kävi ehkä toinen mokoma, onneksi sentään pääosin eri henkilöitä. Naisharrastajat, harrastajatapahtumat, cosplay, kotimaiset julkaisut ja muut olivat jotain, mitä tapahtui jossain suuressa maailmassa. Eikä niitä osattu ikinä odottaa tänne pohjolan perukoille. Fansubit tuolloin olivat yhä jostain kaukaa tilattavia VHS-nauhoja (tai FAMSin N:nnen sukupolven VHS-kopioita), internetin animeyhteisö oli paljon nykyistä pienempi, hajanaisempi ja hiljaisempi ja niin edelleen.

Pieniä etukäteismerkkejä muutoksesta alkoi tosin nähdä jo ennen vuotta 2000. Ensimmäiset alaikäiset ja ensimmäiset naispuoliset harrastajat uskaltautuivat mukaan, ensimmäinen animecon järjestettiin vuonna 1999, Like aloitti pitkäksi paisuneen Akira-projektinsa ja Castle Communications yritti tuoda animea maahan.

Toisaalta: ensimmäisessä conissa oli suunnilleen enemmän esiintyjiä kuin yleisöä, Liken Akiran julkaisu keskeytyi pitkäksi aikaa vuoden 1998 tienoilla, ja Castlen animejulkaisut loppuivat nekin lyhyeen. Harrastajayhteisön silloisen tilan tiivisti parhaiten eräs ensimmäisen Animeconin fandompaneelin panelisti: “Fandom olis ihan kiva juttu niin sitten olis joku jolta lainata uudet animet”.

Onneksi ensimmäisen Animeconin jälkeen tapahtui paljon. Turkuun oli jo Turun animeseura perustettu conin tekemisen yhteydessä. Sittemmin syntyi Tampereelle Hidoi, Helsingin yliopiston yhteyteen YAMA, internetin ihmemaahan Kupoli, ja vähitellen seuroja alkoi olla kuin sieniä sateella. Sitten koitti kevät 2002 ja Otakut päätti juhlistaa kuusivuotista taivaltaan vuosijuhlilla, joihin kutsuttiin edustajat myös muista seuroista. Noiden bileiden takia sitten syntyi Animeunioni ja kaikki hyvä, paha, ruma ja kaunis mitä se sai aikaan. Kun vuonna 2003 Animecon herätettiin henkiin oli maailma jo aika erilainen kuin edellisen tapahtuman aikana. Mangaa kioskissa! Eduskunta takajaloillaan! Conissa yleisöä! Ja tyttöjä! Ja kauhea kasa alaikäisiä! zOMGtehREI!

Entäs ne fanzinet sitten?

Mutta eiköhän tuo riitä muistelosta, Fanzineistahan tässä piti kai puhua. Ainakin vähän. Tongin arkistojani ja löysin ainakin toivottavasti täydelliset Akikaze- ja Kanhoku-kokoelmani. Akikazea minulta löytyi kuusi numeroa neljän vuoden ajalta, Kanhokua taas 15 numeroa kahdeksan vuoden ajalta. Lisäksi samasta pinosta löytyi muutama hassu Otakun irtonumerokin. Lienevät moiset saapuneet talouteen reittiä X, koska itse en muista koskaan Otakua hankkineeni.

Lehtiä pläräämällä niiden erot nousevat aika selvästi esille. Akikaze mustavalkokansineen ja suttuisine kuvineen on ulkonäöltään selkeä häviäjä. Taitto on alkeellista ja lehti näyttää b-luokan kopiokoneella monisteltulta. Kyseessä on siis ehta-aito fanzine sanan kaikissa merkityksissä. Amatöörien amatöörejä varten tekemä lehti, jossa ulkonäköön on panostettu juuri sen verran kuin on tarve. Sisältö on kaikissa lehden numeroissa aika lailla samansuuntaista. Lyhyt pääkirjoitus, sen jälkeen sivun tai parin uutispalsta ja loppulehti lähinnä täynnä anime- ja manga-arvosteluja. Mukaan on näköjään päässyt pari arvostelua muistakin jutuista, sekä nimimerkki ketun löpinöitä erinäköisistä asioista. Eli siis ihan oikea pakinantapainen vakiopalsta. Ensimmäinen numero ilmestyi syksyllä 1996, viimeinen (alku)talvella 2000.

Kanhoku on ulkonäöltään kenties hitusen Akikazea vakuuttavampi, lähinnä värikansien takia. Lisäksi Kanhokun logon on suunnitellut joku, jolla selvästikin on ollut edes vähän silmää asialle ja logokuva on muistettu tallettaa riittävän suurena tiedostona jotta se näyttää hyvältä painettunakin. Akikazen logo taas näyttää aika tuhruiselta. Sisäpuolelle kurkistettaessa oleellisia eroja ei kauheasti ole. Kanhoku on Akikazea paksumpi. Arvostelut ovat pidempiä mutta toisaalta sisältävät kaiken maailman turhaa tauhkaa, kuten henkilöhahmolistauksia. Vakiopalstoja ei ole yhtä lyhyeksi jäänyttä yritystä lukuunottamatta, ja sisältö on näin yleisesti ottaen aikamoista sillisalaattia. Sisällysluettelo sentään on, mikä vähän helpottaa lehtien pläräämistä. Kuvat ovat ehkä vähän Akikazea selkeämpiä, mutta taitto puolestaan jopa amatöörimäisempi. Joissain Kanhokun numeroissa on kuitenkin myös juttuja, joissa on jo ollut hiukan yritystä mukana. Suomen ensimmäisestä Animeconista (Turku, 1999) on pieni conraportti, Castle Communicationsin yhtä animekääntäjää on haastateltu ja niin edelleen. Yleistaso on kuitenkin pysynyt tiukan amatöörimäisenä ihan lehden loppuun asti. Ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1996, viimeinen vuonna 2004. Itse toimitin Kanhokua muistaakseni puolisen tusinaa numeroa vuosien 1999 ja 2003 välillä. Ne olivat ihan yhtä amatöörimäisiä kuin muutkin lehden numerot.

Otakussa on kolmikosta selkeästi eniten yritystä. Taitossa on käytetty muutakin kuin PageMakerin oletusarvoja, ja siihen on kopioitu yksityiskohtia ihan oikeista lehdistä. Esimerkiksi tekstissä on käytetty korostuksia. Alkupään numerot ovat hapuilevia, mutta selkeästikin kehitystä on tapahtunut vuosien kuluessa. Tosin, kun käytössä on tasan kolme numeroa, joista kaksi ovat lehden ensimmäisestä vuosikerrasta, on vähän vaikea sanoa mitään lopullista. Jutuissakin vaikuttaisi olevan vähän enemmän monipuolisuutta kuin aikaisemmissa fanzineissä: on raportteja, haastatteluja, historiajuttuja ja muita sen pakollisen arvostelurumban lisäksi. Toisaalta Otakun ilmestyessä oli maailma hiukan erilainen kuin aikaisempien lehtien, joten toimituksella oli kenties hiukan paremmat mahdollisuudet tehdä jotain juttuja. On vähän vaikeaa haastatella, jos ei ole haastateltavia tai kirjoittaa conraportteja jos ei ole coneja. Kyllä Otaku silti tästä kolmikosta selkeästi kunnianhimoisin ja onnistunein on.

Mikäli muistini ei petä, pidettiin Akikazesta ja Kanhokusta silloin aikoinaan. Tosin kannattaa muistaa, että joskus vuoden 1997-1998 paikkeilla maailma oli kovin erilainen kuin nyt. Silloin oltaisiin naurettu räkäisesti, jos joku olisi tullut tulevaisuudesta kertomaan nykytilanteesta. Kaksi animeaiheista ihan oikeaa lehteä markkinoilla? Useita coneja vuodessa? Ärkkärit täynnä mangaa? Huumehöyryjä moiset kuvitelmat. Eikä tuolloin internetkään ollut läheskään sama kuin nyt. Kaikilla ei vielä ollut pääsyä nettiin, yhteydet olivat paljon hitaampia, ja tietoa paljon vähemmän saatavilla. Eikä ollut vertaisverkkoja tai youtubeja tai rapidshareja.

Tästä kavalkadista jäi uupumaan ainakin Japania ry:n jäsenlehden yhteydessä toimitettava J-Raku-liite, jonka voinee verrata Fanzineen.

– Nixu

PS. löysinpä arkistoja tonkiessani todellisen harvinaisuuden. Kanhokun numero, jossa on sekä Ken McLeodin että Neil Gaimanin nimmarit. Mulla kun ei ollut muuta paperia mukanani Millennium Finnconin jatkobileissä…

Explore posts in the same categories: Historia

6 Comments on “Fanzinet ja dinosaurusten aika”

  1. Yrjö Kurki Says:

    Mihin unohtui suurin japanilaista populaarikulttuuria harrastava ryhmä Suomessa? Heitä et välttämättä tapaa animeconissa, etkä muuallakkaan alan tapahtumissa. Mutta kuitenkin he ovat jo pitkän aikaa katsoneet animea – lastenpiirroselokuvia.

    Anime terminä tuli monille kuvioihin paljon myöhemmin, sitä ennen oli keritty ahmia japanilaisia piirrettyjä kymmeniä tai jopa satoja tunteja. Internet on kieltämättä lisännyt tietoa ja tarjontaa, toisin kuin kotimainen otakuskene. Tästäkin kirjoituksesta käy selväksi se, että harrastusta on tehty kovin erikoisella asenteella. Tämä ei tietysti koske kaikkia, mutta rivien välistä on selvästi luettavissa monia asioita.

  2. Mikko Lammi Says:

    Sattumalta harvat Kanhokuni olivat päätyneet samaan lokerikkoon ensimmäisen vuoden Anime-lehtien kanssa, ja tarjoutuikin ihan kiintoisa tilaisuus vertailla “oikeaa” julkaisua ja FanZineä.

    Näin retrospektiivisesti alkuaikojen Anime-lehdet muistuttivat kyllä melkein enemmän fanzinejä. Halpa painopaperi, lyhyt sivumäärä ja lehden puuttuminen lehtipistejakelusta toivat sen melko lähelle zinejä. Ehkä merkittävimmät erottavat tekijät olivat säännöllinen ilmestymistahti, valmiiksi pohdittu tiukka rakenne (juttujen pituudet, taitto) ja runsaammat mainokset.

    Mutta jos katsotaan varsinaista sisältöä eli kirjoituksia, niin “oikea lehti” on melkein heikompi: jutut ovat valitettavan lyhyitä ja “oikean lehden” profiloitumisen vuoksi sliipatumpia kuin mitä fanzineissä. Toisaalta kirjoittajilla kuitenkin on kaikilla taustaa harrastejuttujenkin kirjoittamisessa, joten tämäkään sisältötekijä ei kauheasti eroa lehteen tuo. Melkeinpä julkaisun asettamat rajoitukset aiheuttavat sen, että kirjoittajat eivät pääse tuottamaan parasta mahdollista jälkeään, jota ehkä oltaisiin nähty samasta aiheesta jossakin muussa mediassa.

    Kuten Tähtivaeltaja (jota Finnconinkin ulkomaiset vieraat ovat usein kehuneet jopa kansainvälisellä mittapuulla mahtavaksi fanzineksi) osoittaa, hyvän fanzinen ei tarvitse olla mitenkään “oikeaa” lehteä heikompi ulkoasultaan, sisällöltään tai ilmestymistahdiltaan. Päin vastoin fanzine tarjoaa mediana tekijöilleen vähän enemmän vapauksia lehtipistejakeluun päätyvään koko perheen julkaisuun nähden. Internet-kirjoittelu tietysti hämärtää tätä eroa, mutta samalla hukataan painetun lehden hyvät puolet (vessa/sohva/puistolukeminen) sekä konkreettinen käsissäkosketeltavuus.

  3. Ana Says:

    “Otakut taas keskittyi, varsinkin alkuaikoina, animen katseluun Teknillisen korkeakoulun luentosaleissa. Myöhemmin toiminta monipuolistui.”

    Pitipä tähän kommentoida vielä, että ei se toiminta hirveästi tuota mainittua animenkatselua monipuolisempaa ole Otakutissa vieläkään. ;)
    Jossain vaiheessa mukaan on tullut TKY:n ylioppilaskuntatoiminta fuksirasteineen, muttei yhdistyksestä muuten kovin paljoa kuule animenkatseluiltojen/-allnighterien ja vuosijuhlan ohella. Toisaalta, mitä muuta animeyhdistys sitten muka voisikaan tehdä, että sopivalla mittakaavalla toimintaa on toki melkoisesti.

    Otakutin ympärille muodostunut kaveriporukka on kyllä melko aktiivinen. Porukan puuhailu tosin ei varsinaisesti ole yhdistyksen puuhailua, tai ainakaan siitä ei tiedoteta jäsenistöä.

  4. Kaj Sotala Says:

    Mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä. En FAMSista ollutkaan kuullut muuta kuin nimen joskus.

    100 markkaa, huh, varsin kallista toimintaa. (Tai siltä ainakin kuulostaa – tosin markka-ajan käsitykseni siitä mikä on pientä ja isoa on kalibroitu sen mukaan että olin silloin ala/yläasteella…)

  5. Anonymous Delivers Says:

    Ensimmäinen Akikazen numero ilmestyi syksyllä 1996 eikä 1999.

  6. nixu Says:

    Kah, päässyt typovirus tarkastuksista läpi. Virhe korjattu ja kiitos korjauksesta.