Jokucon tarvitsee esiintyjiä!

Tuossa Kirskikankukkaconin jälkeen aloin kuulla internetin ihmemaassa huomautuksia siitä, että coneissa ei nykyään ole riittävästi animeohjelmaa. Animeahan ei coneissa ole näytetty herran vuosiin, ainakaan conpaikalla itsellään, mutta tässä tapauksessa taidettiin ennemminkin valittaa animea tai mangaa käsittelevän puheohjelman vähäisyyttä. Sinänsä, kun Kikucon II:n ohjelmakarttaa katselee, on moinen valitus ymmärrettävää. Mikäli coniin oli tullut etsimään nimenomaan puheohjelmaa japanilaisesta animaatiosta ja sarjakuvasta, olivat vaihtoehdot vähissä. Näin nopeasti katsoen huomaan Kikuconin ohjelmistossa tasan yhden sopivan ohjelmanumeron: J-rock animessa, anime J-rockissa.

Vähän samaa maata näyttävät olevan myös tulevan kesän tapahtumat. Nekoconin ohjelmistossa lasken noin 3 suoranaisesti animea tai mangaa käsittelevää puheohjelmanumeroa, ehkä 6 jos tulkitsee kyyniset sedät, dojinshintekoluennot ja muut animeohjelmaksi. Animeconissa animeaiheista puheohjelmaa saman verran tai ehkä hitusen enemmän. Tosin ohjelmakartassa on yhä joitain animeohjelmanumeroita, joiden sisältö ilmoitetaan myöhemmin. Niistä voi tulla coniin lisää animeohjelmaa.

Toisaalta kun ohjelmalistoja katsoo tarkemmin, on helppo ymmärtää miksi näin on: tästä maasta ei tunnu löytyvän kovinkaan montaa animeaiheisen puheohjelman pitäjää. Janne Kemppi nyt tuntuu hääräävän jokaikisessä conissa puhumassa milloin mitäkin, mutta yhdestä puhujasta ei lopultakaan kovinkaan paljoa ohjelmaa irtoa. Lisäksi jos kysyntää on paljon ja puhujia vähän, ei kaikkialle varmastikaan riitä esiintyjiä. Jos nykyään yrittää venyä jokaiseen coniin puhumaan lienee ennemmin tai myöhemmin edessä loppuunpalaminen.

Sinänsä on siis hyvä, että muunkinlaista ohjelmaa on ohjelmakarttoihin ilmestynyt. Ilman Final Fantasy Fightejä, deittiohjelmia, jättitwistereitä ja muita alkaisivat suomalaisten tapahtumien ohjelmakartat olla kovin, kovin tylsiä. Itseäni ei ainakaan kiinnostaisi käydä Jokuconissa, jonka ohjelma koostuu avajaisista, yaoi-paneelista, cosplay-kisasta, AMV-kisasta ja päättäjäisistä. Ja kenties pikkusalissa järjestettävästä Janne Kempin luennosta.

Kuitenkin, mikäli coneihin halutaan enemmän puheohjelmaa animesta ja mangasta, on vaihtoehtoja aika vähän. Ellei tapahtumien määrä jostain syystä romahda yht’äkkiä, on tässä maassa huutava tarve uusille kyvyille, jotka uskaltavat avata suunsa jostain animea käsittelevästä aiheesta.

Puheohjelman valmistelu – lyhyt oppimäärä

Ei lopultakaan tarvita kauhean paljoa rahkeita, jotta conissa voisi pitää yhden luentotunnin verran puheohjelmaa. Tarvitaan idea, vähän uskallusta, jonkin verran puhujan lahjoja ja jokunen tunti työtä ohjelman valmistelussa. Yritän tässä nyt omalla epämääräisellä tavallani kertoa mitä kaikkea oikein puheohjelman valmisteluun kuuluu.

Tyypillisestihän tapahtumissa ohjelmanumerot kestävät tunnin verran. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyvä ohjelmanumero itsessään kestää enintään 50 minuuttia kaikkine teknisine säätöineen ja muineen, jotta yleisöllä olisi aikaa siirtyä salista toiseen ohjelmanumeroiden välillä. Käytännössä kannattaa tähdätä siihen, että itse ohjelmanumero kestää 45 minuuttia. Mikäli ohjelman esittämiseen liittyy mitään tekniikkaa (kalvoja, videonäytteitä yms.) tekniikan kanssa säheltämiseen menee kuitenkin se 5 minuuttia. Tällöin ei yleisölle tule liian kiire, eikä luennoitsijalta itseltäänkään pala käämit.

Akateemisessa maailmassa peukalosääntö on, että yhtä luentotuntia kohden täytyy valmistelevaa työtä tehdä vähintään 2 tuntia. Tällöin kuitenkin oletetaan, että luennoitsija on kokenut puhuja ja käsittelee itselleen tuttua aihealuetta. Coniluentoa varten kannattaakin varata aikaa jonkin verran enemmän. Tyypillisesti conesityksen valmisteleminen hyvin vaatii 5-20 tuntia etukäteistyötä riippuen omasta kokemuksesta, käsiteltävästä asiasta sekä ohjelmassa käytettävistä oheismateriaaleista. Erityisesti kun valmistelee ensimmäistä ohjelmanumeroaan, voi aikaa vierähtää tovi jos toinenkin. Tämän lisäksi voi tietenkin joutua tekemään myös taustatyötä, kuten esimerkiksi lukemaan mangaa, katsomaan animea, tai tutustumaan aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Eli hyvää esitystä ei välttämättä ihan yhdessä illassa saa kasaan. Kuitenkin, jos esityksen valmistelun aloittaa viikkoja tai kuukausia ennen tapahtumaa, ei valmistelusta lopultakaan ole kauheasti vaivaa. Ihan viime tippaan ei esityksen valmistelua kuitenkaan kannata jättää. Tällöin voi yllättää kiire.

Esityön esityö – onko minusta puhujaksi ja mistä oikein puhuisin?

Ennen kuin rupeaa mitään etukäteistyötä tai taustatutkimusta sen enempää tekemään, kannattaa aloittaa miettimällä haluaako oikeasti puhua, ja mistä asiasta haluaa puhua. Mikäli kouluesitelmien esittely oman luokan edessä tuntui aikoinaan äärimmäisen epämiellyttävältä ja vastenmieliseltä puuhalta, ei välttämättä kannata ruveta valmistelemaan puheohjelmaa coniin. Conissa yleisö on kuitenkin pääosin vieraita, ja suosituimpia ohjelmanumeroita on seuraamassa satoja ihmisiä. Sen sijaan jos kokee olevansa sinut yleisön kanssa ja pitävänsä julkisesta suun aukomisesta, voi ruveta miettimään josko rupeaisi conpuhujaksi.

Jos ei ole aivan varma uskaltaako mennä yleisön eteen vai ei, voi panelissa istuminen olla hyvä tapa kokeilla. Kohtuullisen usein on conien paneeleihin hiukan vaikea löytää puhujia, joten jos löytyy itselle läheistä aihetta käsittelevä paneeli voi sellaiseen tarjoutua panelistiksi. Jos juttu luistaa paneelissa, voi olla varma että se luistaa myös ilman panelistien apua.

Kun päätös puhumisesta on tehty, tulisi sitten keksiä aihe mistä haluaa puhua. Oman kokemukseni mukaan puheohjelman aiheita ei kannata ruveta pakottamaan. Ei siis tule istua alas paperin ja kynän kanssa keksimään itselleen puheen aihetta. Mielenkiintoiset aiheet tulevat silloin kun tulevat. Idea saattaa syntyä niin vessassa, kävellessä, irkatessa kuin nukkuessakin. Tärkeää on, että kun keksii hyvän aiheen painaa sen mieleensä tai esimerkiksi kirjoittaa jonnekin ylös. Parhaastakaan ideasta ei ole hyötyä, jos sen ehtii unohtaa ennen kuin rupeaa asiaa jatkamaan eteenpäin.

Esityö – ideasta ohjelmarungoksi ja kuvaukseksi

Idean muokkaus ohjelmaksi ei ole ihan lyhyt prosessi, eikä siinä ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Kuitenkin, ennen kuin alkaa hyppäämään syvälle oman ohjelmanumeronsa yksityiskohtiin kannattaa mielestäni makustella ideaa ja kirjoittaa se auki ohjelmakuvaukseksi ja kenties ohjelmarungoksi.

Ohjelmakuvaus on tyypillisesti muutaman kymmenen sanan mittainen tiivistelmä ohjelman sisällöstä, sellainen mitä löytyy esimerkiksi conien www-sivustoilta ja ohjelmalehtisistä. Kuvaus kertoo yleisöllä mikä on ohjelmanumeron idea. Kuvaus voi olla myös hyödyllinen työkalu ohjelman pitäjälle, koska kuvaukseen tulee tiivistää olennainen ohjelmanumerosta. Kun on saanut kirjoitettua hyvän, itseään miellyttävän kuvauksen omasta ohjelmaideastaan, voi olla kohtuu varma siitä, mihin suuntaan ohjelman valmistelussa kannattaa edetä. Mikäli on kohtuullisen varma siitä, että pystyy oman esityksensä kasaamaan ja tietyssä conissa esittämään, voi esitystä tarjota conin ohjelmistoon jo pelkän ohjelmakuvauksen perusteella. Itse teen yleensä niin; kun olen luvannut pitää jonkun esityksen on paljon helpompi ruveta työstämään sitä kuntoon. Määräaika motivoi ainakin minua. Mikäli esityksensä kanssa on epävarmempi, voi olla hyvä tehdä ohjelman runko valmiiksi ennen kuin tarjoaa esitystään kenellekään.

Ohjelmarunko on ainakin itselläni yleensä seuraava vaihe, ja sen tekeminen kestää yleensä kohtuullisen kauan. Ohjelmarunko on teksti, joka kertoo miten ohjelmanumero etenee, mitä asioita käsitellään ja missä järjestyksessä. Ohjelmarunkoja on monenlaisia, ja riippuu henkilöstä ja ohjelmanumerosta millainen kannattaa tehdä. Itselläni runko on tyypillisesti joukko ranskalaisia viivoja, joilla kirjoitan itselleni ylös pääasiat ohjelmanumerostani ja niiden käsittelyjärjestyksen. Riippuen vähän tapauksesta saattavat ranskalaiset viivani sisältää vain pari sanaa per kohta, tai sitten niitä voi olla lukuisia viidellä eri tasolla. Ja osa viivoista saattaa sisältää kokonaisia kappaleita tekstiä. Jotkut menevät niin pitkälle, että kirjoittavat etukäteen puhtaaksi ohjelmanumeronsa sana sanalta.

Ohjelmarunkoa tuskin saa kirjoitettua aivan yhdeltä istumalta, ellei sitten ole jo etukäteen hyvin tarkkaan tiedossa mitä aikoo sanoa. Tyypillisesti ainakin itselläni rungon kirjoittaminen on prosessi, jossa kirjoitan ensin jonkin verran, yleensä ohjelmanumeroni pääkohdat. Sitten annan asian hautua päivästä tai parista useampaan viikkoon, jonka jälkeen palaan rungon pariin ja muokkaan siitä yksityiskohtaisemman. Jatkan tätä kunnes ohjelmarunko on mielestäni hyvä. Ohjelmarunkoa työstäessä kannattaa tarvittaessa tehdä myös taustatyötä. Lukea (tai katsoa) aiheeseen liittyvää materiaalia, makustella asioita joita aikoo sanoa, ja niin edelleen. Kun ohjelman runko on valmis, aletaan olla jo homman puolivälissä. Nyt on enään muokattava ohjelmarungosta toimiva esitys.

Esityksen tukimateriaalit

Kun ohjelmarunko on valmis, on esitys periaatteessa esityskunnossa. Osaava puhuja pystyy viihdyttämään yleisöään pelkällä puheellaan, eikä tarvitse kuin ehkä muutaman ranskalaisen viivan avukseen. Moinen kuitenkin vaatii sekä puhujan kykyjä että ennen kaikkea kokemusta julkisesta puhumisesta. Saa olla aikamoinen luonnonlahjakkuus jos pystyy pitämään hyvän, viihdyttävän esityksen ilman mitään apuvälineitä heti ensiyrittämällä. Siksi suosittelen, että ainakin ensimmäisiin esityksiin kannattaisi ottaa mukaan jotain puheen tueksi. Esimerkiksi kalvot, videonäytteet tai vastaavat auttavat pitämään katsojan mielenkiintoa yllä.

Kalvot ovat perinteinen puheohjelman apukeino, johon jokainen on varmasti saanut tutustua koulun penkillä. Koulussa kalvoja käytetään yleensä joko tiivistämään käsiteltävän asian ydinkohdat tai sitten esimerkkikuvien näyttämiseen. Samalla tavalla niitä voi käyttää myös conin puheohjelman apuvälineenä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että conissa yleisö on yleensä tullut paikalle viihtymään. Kalvoista ei siis kannata tehdä tylsiä ranskalaisten viivojen listoja. Ennemminkin niihin kannattaa sisällyttää asiaan liittyviä esimerkkikuvia, kertomuksia tai muita yleisöä viihdyttäviä nippeleitä. Tarvittaessa voi tietenkin käyttää myös perinteisiä ranskalaisten viivojen listoja, mikäli ne sopivat aiheeseen. Kalvoja työstäessä kannattaa muistella miten on nähnyt muiden käyttävän kalvoja omissa esityksissään. Sitten voi matkia ne asiat, jotka omasta mielestään toimivat ja olivat hauskoja. Kalvot tulee järjestää siten, että niiden järjestys noudattelee ohjelmarungon järjestystä.

Kalvoja tehdessä kannattaa miettiä, kuinka kauan aikaa yhden kalvon käsittelyyn menee. Nyrkkisääntönä sanoisin, että jos yhtä kalvoa näytetään alle 2 minuuttia, kannattaa miettiä onko kalvo tarpeellinen. Varsinkin jos kalvolla on tekstiä, kannattaa siihen yrittää tiivistää asia sen verran hyvin, että kalvo voi olla näkyvissa useita minuutteja. Jos kalvolla on vain yksi kuva, voi se kenties olla näkyvissä vain joitain kymmeniä sekunteja. Kaikki kalvot eivät kuitenkaan saisi olla lyhyesti vilautettavia. Mikäli kalvoja on liikaa, menee esitys ns. “kalvosulkeisiksi”, ja yleisö kyllästyy jatkuvaan kalvorumbaan. Mikäli esitys kestää 45 minuuttia, olisi kalvoja mielestäni hyvä olla reippaasti alle 30. Mikäli esityksensä saa tiivistettyä viidelle kalvolle, voi esitys olla erittäin hyvä. Aina kannattaa kuitenkin miettiä omaa tilannetta. Joskus kalvoja tarvitsee enemmän, joskus vähemmän.

Nykyään kalvot kannattaa ehdottomasti tehdä tietokoneella. Itse suosittelisin käytettäväksi joko Microsoft Officen PowerPoint-ohjelmistoa tai sitten OpenOfficea. Itse suosin OpenOfficea, koska se on ilmainen, toimii myös Linux-ympäristössä (jota käytän suurimman osan ajasta), ja osaa automaattisesti konvertoida kalvot PDF-muotoon. PDF on siitä hyvä formaatti kalvoille, että nykyään käytännössä ihan jokaisesta tietokoneesta tässä maassa löytyy ohjelmisto, joka osaa lukea PDF-tiedostoja. MS Office on toki myös lähes jokaisessa koneessa, mutta Officen eri versioiden välinen yhteensopivuus on välillä vähän mitä on. PowerPointtien kanssa minulla on aina joskus ollut ongelmia; PDF:ien kanssa ei koskaan. Ennen kuin päättää mitä ohjelmistoa käyttää ja miten kalvot oikein tekee ja näyttää kannattaa kuitenkin olla yhteydessä conin järjestäjiin. He tietävät parhaiten millainen tekniikka paikan päällä on.

Muita esityksissä käytettäviä apukeinoja ovat muun muassa video- ja ääninäytteet sekä näyte-esineet. Kalvoja voi yleensä näyttää missä tahansa luentosalissa, mutta muiden apukeinojen kanssa voi olla vaikeuksia. Video- ja ääninäytteet tarvitsevat luentosalin, jossa on äänentoisto, sekä videon tai äänen toistamiseen kykenevä tekniikka. Yleensä tällaisissa tapauksissa kannattaa olla etukäteen yhteydessä conin järjestäjiin ja sopia tekniikka yksityiskohtaisesti. Eli varmistaa ainakin kolme kertaa että joko paikan päällä on ihan oikeasti tietokone, joka osaa toistaa näytteitä, tai sitten että paikalle voi tuoda oman kannettavansa. Lisäksi kannattaa olla varasuunnitelma, jonka mukaan toimia sitten jos tekniikka kaikesta huolimatta pettää.

Näyte-esineitä varten tarvitaan luentosalissa dokumenttikamera, eli se altavalaistu vähän piirtoheittimen näköinen taso, jolle lasketut esineet voidaan näyttää videotykillä. Mikäli moista ei ole, ei näyte-esineistä välttämättä ole mitään hyötyä, koska edestä esiteltyinä ne eivät kuitenkaan näy salin takaosaan. Esineitä ei kuitenkaan kannata laittaa kiertämään yleisössä. Mikäli yleisöä on vähänkään enemmän, eivät esineet ehdi kiertää kaikilla esityksen aikana. Eikä koskaan voi olla täysin varma meneekö näytekappale rikki tai jääkö se matkalle.

Esityksen harjoittelu

Esitystä kannattaa ehdottomasti harjoitella etukäteen, varsinkin jos on menossa ensimmäistä kertaa esiintymään yleisön eteen. Kuivaharjoittelua voi tehdä ihan ilman yleisöäkin, mutta aina on parempi jos esityksen pitää pienelle yleisölle, kuten omalle äidille tai jollekin kaverille. Parhaassa mahdollisessa koeyleisössä on mukana sekä kuulijoita, joille asia on täysin tuntematon että myös alan asiantuntijoita. Ummikoilta saa tietää onko esityksen perässä mahdollista pysyä ilman esitietoja ja asiantuntija osaa kertoa onko jotain tärkeää jäänyt mainitsematta. Ummikot ovat kuitenkin tärkeämpi kohderyhmä, koska suurin osa itse esityksen kuulijoista ei luultavasti ole asiasta paljoa etukäteen kuullut.

Harjoittelun avulla myös näkee, kuinka kauan esityksen puhuminen kestää, ja miten luontevasti käsiteltävät asiat sopivat yhteen. Ja ennen kaikkea esityksen harjoittelu antaa lisää itseluottamusta ja kokemusta. On paljon helpompaa pitää yleisölle esitelmä, jonka on puhunut jo viisi kertaa – vaikka vain peilille – kuin mennä satapäisen kuulijakunnan eteen kylmiltään. Koeyleisöltä voi myös saada palautetta siitä mikä meni hyvin ja mikä meni huonosti. Koe-esitysten perusteella kannattaa omaa esitystä muokata, mikäli siinä huomaa ongelmia. Ei kannata masentua, mikäli koeyleisö huomauttaa sinulle esityksen puutteista. Parempi, että he huomasivat ne kuin että puutteet olisivat lopullisessakin esityksessä.

Esityksen pitäminen

Koko esityksen tekoprosessi huipentuu sitten lopulta itse tilaisuuteen. Kolme varttia yleisön edessä voi olla monelle aika jännittävä kokemus, mutta se on usein myös erittäin palkitseva. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä joitain esiintymisteknisiä kikkoja. Niiden avulla esityksestä voi tehdä mielenkiintoisen jopa niille joita itse asia ei kauheasti kiinnosta. Hyvä esiintyjä voi puhua vaikka säästä ja yleisö tykkää. Kannattaa seurata, miten hyvät puhujat käyttäytyvät ja pyrkiä sisällyttämään omaan esitykseen näiden esitysten hyvät puolet.

Ensinnäkin, esiinny itsevarmasti. Selkä pitää olla suorana, kädet tulee pitää pois taskuista ja yleisöön tulee ottaa katsekontakti. Älä katso omia kalvojasi, piiloudu paperin tai tietokoneen ruudun taakse tai tuijota maahan. Kun puhut, pidä mahdollisimman paljon katseesi yleisössä. Tällöin yleisö kokee, että puhut heille etkä seinille tai lattialle. Puhu selkeällä, kuuluvalla ja rauhallisella äänellä, mutta älä kuitenkaan monotonisesti. Epäselvä puhe, asian kiiruhtaminen tai jatkuva tauoton tankkaaminen häiritsee kuulijoita. Puhu luonnollisesti, mutta siten että olet selkeästikin puhumassa yleisölle.

Toiseksi, pysy pystyssä, ja mielellään vähän liikkeellä. Kukaan ei jaksa kuunnella puhujaa, joka istuu tai seisoo jatkuvasti samassa paikassa kuin tatti. Pieni liikkuminen ja elehtiminen tekee esityksestä elävämmän, kunhan vaan muistat pysyä poissa kalvojesi edestä. Lisäksi, jos esityslavalla on esimerkiksi pöytiä tai vastaavia, kannattaa mahdollisimman paljon pysyä niiden edessä. Silloin syntyy suorempi kontakti yleisöön ja esityksesi on jälleen mielenkiintoisempi.

Kolmanneksi, mikäli yleisöstä tulee kysymyksiä, vastaa niihin mieluiten kesken esityksen. Tällöin kontakti yleisöön vahvistuu jälleen.

Neljänneksi, jos menet sekaisin sanoissasi, älä panikoi. Pysähdy, vedä henkeä, pyydä kenties anteeksi ja palaa vähän taaksepäin. Takeltelu on ihan luonnollista, ja sitä sattuu itse kullekin. Mikäli selvität virheen asiallisesti ja rauhallisesti, ei sitä edes muisteta esityksesi loputtua. Mikäli taas pelästyt omaa virhettäsi ja menet sen seurauksena paniikkiin tai kipsiin, se kyllä muistetaan. Virheet ovat luonnollisia, älä pelkää niitä. Korjaa ne.

Lopuksi, ota rauhallisesti. Kaikki menee varmasti aivan hyvin ja kokemuksen myötä sitä oppii vain paremmaksi. Ja vaikka joskus tekisikin jotain pikkuvirheitä, ei moinen ole vaarallista. Conit ovat kuitenkin harrastajatapahtumia; ei esiintyjiltäkään odoteta mitään Tobby Tabermanin verbaalisia lahjoja.

– nixu

Explore posts in the same categories: Conit, Järjestäminen, Ohjeet ja neuvot

Comments are closed.